Koulutuspolitiikkaa ja viidakon lakeja

Ajatuksia ja haihatuksia koulutuspolitiikan ihmeellisessä maailmassa

Kannatko huolta HSE:n opiskelijoiden ATK-asioista?

Tässä on paikkasi vaikuttaa!! HSE:n, TKK:n ja TaiK:n yhteiseen tietohallinnon johtoryhmään haetaan opiskelijaedustajaa kaudelle 1.9.2008–31.12.2008. Johtoryhmän tehtävänä on mm. linjata kolmen korkeakoulun yhteistä tietohallintostrategiaa ja -politiikkaa. Lue lisää aiheestaa täältä tai ota yhteyttä koulutuspoliittiseen sihteeriin.
 

Kopot - huoh

Tervehdys kaikenkarvaisille lukijoille,

Jos nyt jotain on voinut kuluneen vuoden aikana todeta, niin kaipa se päällimmäinen asia on se, että jotain kollektiivista vikaa kopoissa on kai pakko olla. Tai no, vikaa ja vikaa, onhan se mukavaa, että keskenään viihtyvät. Lähipiirin huokailusta päätellen jotain on kai silti pielessä.

Kai sen voi tunnustaa julkisen lynkkauksenkin uhalla, että tarkoitukseni ei ihan alusta alkaen ollut päätyä koposektorille - siis silloin, kun ensi kerran aloin hallitukseen pyrkimistä miettiä. Loppujen lopuksi näin yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneena nuorena jolppina meikäläinen saatiin kuitenkin sektorille naarattua. Enpä arvannut, mitä kaikkea tuleman pitikään.

Moni sitä ihmettelee - mikä idea on vääntää yökausia koulutuspolitiikkaa, kun öisin voisi keskittyä oleellisempiinkin asioihin? Mitä hiton järkeä on viilata lausuntojen pilkkuja kohdilleen, kun eivät tiedotusvälineet kuitenkaan kiinnostu ikinä mistään? Kuka urpo viitsii vääntäytyä sunnuntaina kilometrien päähän kotoa vain nähdäkseen samoja ihmisiä ja puhuakseen samoista asioista kuin työviikollakin? Ja vielä lopuksi - mitä kumman järkeä on sekoittaa viina ja konjakki keskenään?

Joskus ihmettelen näitä itsekin, mutta voinpa silti vakuuttaa, että loppujen lopuksi kummallisilta kuulostavat asiat ovatkin yllättävän mielenkiintoisia, kun niiden syövereihin todella uppoutuu. Mielenkiintoisten asioiden lisäksi on tullut myös tavattua roppakaupalla erilaisin tavoin kiinnostavia ihmisiä, joiden kanssa jaksaa joskus tehdä duunia vähän pidempäänkin ja vähän ihmeellisimpiinkin aikoihin.

Kokonaisuudessaan kopoilu muodostaa kaikkine kummallisuuksineen paradoksin, jossa kovallakin työllä vain hyvin lyhyin askelin etenevä työ aiheuttaa silti erikoisen paljon tunnetiloja, ajoittaisen uupumuksen ja turhautumisen kautta hienoihin onnistumisiin. Ehkä näihin asioihin kiteytyy myös pieni osa siitä, miksi lopulta koposektorille päätymisessä ei olekaan ollut juuri valittamista - päinvastoin.

Sitä paitsi ei jallussa(*) ole mitään vikaa.

Näillä saatesanoilla voinen lopuksi toivottaa hyvää kevään jatkoa ja kesää - niin kaikille jallun ystäville kuin terveellisimmistäkin elämäntavoista pitäville!

Yours,

matti_parpala_nettiin.jpg
Matti Parpala
koulutuspoliittinen vastaava

Avautuminen kannattaa

Niinhän se on, että vain antamalla palautetta voi vaikuttaa jatkotoimenpiteisiin. KOVA järjesti huhtikuussa kevään 2008 AVAUDU!-viikon, ja nyt olemme lupaustemme mukaisesti julkaisseet niitä tahoja koskevat palautekoosteet, joilta olemme saaneet luvan julkaisuun. Koosteet löytyvät wikin Avaudu-osiosta (www.kyweb.org/tietoa/Avaudu). Koska tällä kertaa valitettavan pieni osa antoi palautetta, osa palautteista edustaa hyvin pienen murto-osan näkemyksiä.

KOVA haluaa painottaa, että mikäli haluamme koulutuksemme ja siihen liittyvien edellytyksien laadun parantuvan, tarvitaan myös meitä kertomaan, miten haluamme asioiden olevan. Jotta opiskelijat voisivat myös avautua varsinaisen AVAUDU!-kampanjaviikon ulkopuolella, he voivat milloin tahansa täyttää netissä avautumislomakkeen (www.kyweb.org/avaudu/). Lomakkeeseen jätetyt kommentit käsitellään ja välitetään eteenpäin seuraavan AVAUDU!-viikon palautteenkeruun yhteydessä.

Tehdään yhdessä HSE:n koulutuksesta ja palveluista laadukkaampaa!

Mukavaa kesää KOVAn laaturyhmän puolesta toivottaen,

Xiang

Vielä on aikaa valmistua - tervetuloa Graduiltaan!

Vaikka onnekkaimmat ovat jo ehtineet saada tänä keväänä gradun palautukseen ja maisterin paperit kouraan, moni vanhan tutkinnon suorittaja taistelee edelleen määrätietoisesti valmistuakseen heinäkuun 31. päivään mennessä. Jos kuulut viimeksi mainittuun joukkoon, sinun kannattaa ehdottomasti lukea eteenpäin!

Koulutuspoliittinen valiokunta järjestää keskiviikkona 14.5. klo 17 KY:n Isolla puolella Graduillan. Illan aikana käsitellään gradua niin jaksamisen ja motivaation kuin itse graduntekoprosessin kannalta. Omaa näkökulmaansa tarjoavat meille HSE:n professori ja graduohjaaja Seppo Ikäheimo, Helsingin yliopiston opintopsykologi Annamari Heikkilä sekä vastikään HSE:stä valmistunut KTM Riku Vassinen. Tule tilaisuuteen hakemaan vertaistukea ja saamaan vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin!

Ilmoittauduthan mahd. pian osoitteeseen k80444(at)student.hse.fi. Ilmoittautumisen yhteydessä voit jo jättää kysymyksiä, joita toivot puhujien käsittelevän. Tapahtumassa on tarjolla pientä purtavaa ja sitäkin enemmän hengenravintoa. Tervetuloa!

Vapunjälkeisiä tsemppauksia toivottaen,

KOVAlaiset Riikka & Xiang

Obi-Wan ja Luke

Mietitkö koskaan mitä olisi tapahtunut, jos vanhasta Obi-Wanista ei olisi tullut Luken mentoria?
En minäkään, mutta nyt on hyvä aika miettiä sanaa mentor ja ennen kaikkea mentorointia! Nimittäin haku luovuoden 2008-2009 mentorointiin on alkanut!

mentor.jpgMentoroinnin juuret ulottuvat monen muun asian tavoin antiikkiin ja silloiseen Hellakseen. Tätä metodia käyttäen siirrettiin tietoa, ajatuksia ja kulttuuria sukupolvelta toiselle. Myös HSE ja KY ovat ymmärtäneet tämän jalon idean merkityksen ja tarjoavat opiskelijoillemme mahdollisuuden osallistua.

Ohjelmassa opintojensa loppupuoliskolla oleva opiskelija saa itselleen henkilökohtaisen mentorin - työelämän kouliman HSE:n alumnin. Kuukausittaisten tapaamisten, yhteisten tilaisuuksien ja etenkin innostuksen kautta parit pääsevät ottamaan kaiken irti. Hienona puolena on se, että jokaisen parin ohjelma pyörii juuri heidän ja erityisesti opiskelijan ehdoilla, henkilökohtaisten ominaisuuksien ja halujen ohjatessa.

Haku on auki 14.4.-15.5. ja hakeminen tapahtuu netissä lomakkeen täyttämällä: www.kypalvelu.fi/mentorointi. Mikäli sinulla on jotain kysyttävää, lähetäthän postia osoitteeseen mentor@kyweb.fi :)

Ihanaa kevättä,

Alexander Patouchas

KOVA/Mentorointvastaava

Tule KKA:n seminaariin 23.4.!

Muistathan, että ensi keskiviikkona 23. huhtikuuta kello 9.00-11.00 pidetään PWC-salissa (Chydenia, Runeberginkatu 22-24) KKA:n seminaari johon olet tervetullut. Ennen tilaisuuden alkua on salin edustalla kahvitarjoilu alkaen kello 8.30. Ilmoittaudu osoitteeseen emilia.suomalainen@hse.fi. Tarkemman ohjelman löydät tästä.

Auditoinnilla tarkoitetaan korkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmään kohdistuvaa riippumatonta ulkoista arviointia. Se on yksi laadun arvioinnin väline, keskittyen laatua tukeviin ja rakentaviin prosesseihin. Korkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmällä tarkoitetaan niitä menettelytapoja, prosesseja tai järjestelmiä, joiden avulla korkeakoulu ylläpitää ja kehittää koulutuksen ja muun toiminnan laatua. Käytännössä laadunvarmistusjärjestelmään voivat kuulua esimerkiksi dokumentoitu laatupolitiikka, opiskelija- ja työelämäpalautteen keruu, säännölliset koulutuksen ja muun toiminnan arvioinnit sekä tiedon analysointi ja hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä ja johtamisessa. HSE auditoidaan tämän vuoden toukokuussa. HSE:tä auditoivaan ryhmään kuuluu kuusi HSE:n ulkopuolista henkilöä, joista 1 on opiskelija. Mukana on myös kansainvälisiä henkilöitä Ruotsista, Sveitsistä ja Tanskasta. Lue auditoinnista lisää HSE Piazzasta kohdasta Strategia, laatu ja akkreditoinnit.

Opiskelijoiden edustajana paikalla puhumassa myös KY:n hallituksen puheenjohtaja Katariina Kyckling.

Kympanjoimaan Itäkeskuksen lukioon?

Heipä hei!

Nyt olisi tarjolla mainio mahdollisuus kertoa maailmalle, miksi HSE:hen kannattaa ehdottomasti hakea! Itäkeskuksen lukion jatko-opintoiltapäivään to 24.4. kaivataan paria reipasta kylteriä pitämään esitelmää koulustamme. Tilaisuus alkaa klo 14. Valmiit esitysmateriaalit saat kywebistä, joten valmisteluun ei mene paljoa ylimääräistä aikaa.

Ilmoittaudu tai kysy lisätietoja osoitteesta kympanja(at)kyweb.fi. Ensikertalaisille kympanjoijille on tarjolla haalarimerkki!

Kevätterveisin

Xiang, kympanjointivastaava

KOVA-laki: Valittaja vaikuttaa, hiljainen hyväksyy - osallistu Avaudu-viikkoon!

Oletko pettynyt johonkin kurssiin? Onko koulutusohjelmissa ilmaa? Kuinka opintotoimisto kohtelee sinua?

Jos tunnet tarvetta purkaa mieltäsi koulun kursseista, koulutusohjelmista tai opiskelijapalveluista yleisemmin, nyt on mahdollisuutesi avautua! Vain kertomalla mielipiteesi voit vaikuttaa koulutuksemme laatuun. Järjestämme 7.-11.4. Avaudu-viikon, jonka aikana voit antaa palautetta sähköisesti kywebin kautta. Viikko huipentuu keskiviikkona 9.4. Avaudu-päivään, jolloin otamme palautetta vastaan myös kasvotusten klo 10-14 luokassa PA-307.

Takaamme mielipiteiden perillemenon: risut ja ruusut välitetään suoraan laitosten johtajille ja HSE:n hallintoon. Koostamme annetuista palautteista myös yhteenvedon, joka julkaistaan myöhemmin tässä blogissa.

Avaudu-päivään osallistujille on tarjolla mehua ja keksejä sekä uusi upea haalarimerkki!

Terkuin,

KOVAn laaturyhmä

P.S. Positiivistakin palautetta saa mieluusti antaa! ;)

Huippututorkokelaita valittu

Vuoden 2008 “tavis”-, avoimen, vaihto-opiskelijoiden ja ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tutorit on valittu. Maisteritason opiskelijoiden tutorit ilmoitetaan myöhemmin.

“Tavistutorit”:
Alexander Patouchas
Annastiina Hintsa
Antti Kultamaa
Antti Laine
Anttu Ahlberg
Elisa Hauru
Emilia Rantala
Erika Ikäheimonen
Essi Raitala
Heidi Korhonen
Jemina Lehmuskoski
Jenni Aalto
Johanna Immonen
Johanna Tynkkynen
Jonna Ruissalo
Juhana Santalainen
Jussi Mattson
Kari Peltola
Katariina Rove
Laura Kangas
Lauri Lappalainen
Maiju Nikkinen
Marjo Reen
Matti Koskinen
Max Rautiainen
Miika Sipilä
Milla Välimaa
Monika Rautvuori
Olli-Kristian Tukonen
Outi Saari
Petra Holm
Petteri Häjänen
Pirkko Vuorilehto
Riikka Tahvolainen
Saana Ranta-Ruona
Salla Malminen
Sanna Silvennoinen
Santeri Everi
Sarri Santala
Suvi Sinervo
Teemu Peltokallio
Terhi Aspola
Veli-Pekka Toiviainen
Visa Penttilä

Avoimen tutorit:
Markku Nylund
Tiina Kanninen

Vaihto-opiskelijoiden tutorit:
Anne Laine
Anni Seppänen
Anu Torkko
Elina Lammintausta
Henri Kallio
Jonna Wirtanen
Katariina Ketola
Laura Lahdenperä
Lotta Timisjärvi
Maria Lehtonen
Minja Nieminen
Sampsa Aerikkala
Satu Kalstola
Sini Marttila
Taika Hannonen
Terhi Väistö
Tiina Landau
Toni Starczawski
Valtteri Pihlajaniemi

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tutorit:
Essi Hasu
Ilkka Tawast
Joonas Satka

Onnea kaikille valituille!

-Miika-

Kova ‘08, Tutorvastaava

Tutorhaku taas käynnissä!

Nyt on haku saatu taas kuntoon ja kaikilla kuntalaisilla on vielä mahdollisuus hakea Huippututoriksi 2008.

Haku sulkeutuu keskiviikkona 5.3 klo. 24. Hakulomake löytyy edelleen täältä. Samalla lomakkeella voi hakea kanditason, maisteritason, ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden ja vaihto-opiskelijoiden tutoriksi.

Älä jää tästä pois vaan hae jo tänään!

T. Miika

Kova ‘08, Tutorvastaava



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute